Onko teidänkin yrityksessänne mietitty livekuvittajan pestaamista johonkin tapahtumaanne? Alempana postauksessa on monisanaisempi vinkistö, mutta lyhyesti sanoen kannattaa ottaa huomioon seuraavat seikat: 1) Miksi livekuvittaja: hiljainen kiteytys vai koko show?
Shortly in English: I hired a doer to help me out with illustration work. Her name is Réka and she’s great!
–
Mitä tapahtuu, kun yksinyrittäjä pestaa ensimmäisen työntekijänsä? Miksi ylipäätään tämmöinen ratkaisu ja mistä löytää työntekijän firmaan, joka personoituu vahvasti yhden ihmisen tekemiseen? Pitääkö piirrostyylin olla samanlainen kuin alkuperäisellä tekijällä? Tein siis vuodenvaihteessa vihdoin ison päätöksen ja pestasin Redanredanille ensimmäisen työntekijän. Tammikuun alusta lähtien olen saanut työntää osan tilauskuvitustöistäni Rékalle. Kas näin siihen päädytiin:
Miksi työntekijä?
No, on ollut kiirettä jo pidemmän aikaa. Jotain oli pakko tehdä tai olisin ennen pitkää kuukahtanut kaiken alle. Mietin kovasti, millä profiililla ensimmäinen työntekijä kannattaisi palkata ja päädyin toiseen piirtäjään, jotta kaikki tuotto ei olisi yksinomaan omien kätteni (ja pääni) varassa. Lisäksi kun tuli jo voitettua valtakunnallinen yksinyrittäjäpalkinto, niin pitää siirtyä seuraavaan sarjaan. (Ehe-ehe.)
Kuka hän on?
Réka Gruborovics on jyväskyläläinen kieli-ihminen eli ei-niin-yllättävästi hänen taustansa on jokseenkin samankaltainen kuin minulla. Suomen ja englannin lisäksi Rékalta taittuu unkari ja saksa. Yliopistolla me tapasimmekin: olin pari vuotta sitten Rékan mentori, kun olin mukana Jyväskylän yliopiston kielten ja viestinnän laitoksen mentoritoiminnassa.
Tekeekö hän myös livekuvituksia?
Ei tee. Réka auttaa nimenomaan tilauskuvituksissa, joiden kanssa on ollut välillä niin kiire, että olen joutunut myydä ei-oota. Piirrosten lisäksi hän tykkää tehdä logoja, sarjakuvia ja muita visualisointeja – niin ja pystyn hyödyntää hänen taitojaan myös kuvitusten jälkikäsittelyssä.

Tekeekö hän kuvituksia samalla tyylillä kuin Redanredan-Linda?
Rékalla on oma vahva piirrostyylinsä, joka on kyllä hyvinkin sarjakuvamainen. Olemme joissain kuvituksissa käyttäneet minun käsialastani tehtyä fonttia, jolloin työnjälki on ollut hyvin redanredanmaista – vaikkakin vain siistimpää. Ajattelisin, että tallini piirtäjän ei tarvitse välttämättä tehdä samanlaista jälkeä kuin minä. Voi olla kivakin tarjota asiakkaalle muutamaa eri tyylivaihtoehtoa.

Teetkö enää itse tilauskuvituksia?
No joo, teen toki – mutta toivottavasti jatkossa entistä keskitetymmin. Ja tietty tilauskuvitukset ovat nyt elinehto, sillä korona-kaaoksen myötä kaikki tapahtumat peruttiin ja livekuvittajan sarka supistui. Tarjoan toki myös etälivekuvitusta webinaareihin, virtuaalityöpajoihin sekä striimattaviin tapahtumiin, mutta tämmöisiä töitä on vielä perinteisiä seminaareja vähemmän.
Miltäs on tuntunut?
Keventävältä. On ollut supermahtavaa, että Rékan kädenjälki on ollut heti niin mainiota, että sitä voi huoletta tarjota asiakkaille. Réka itse kertoo olevansa uudesta työstä tohkeissaan: “Tämä duuni/työ on ollut aivan huisia. Inspiroivaa ja innostavaa! Ja koko ajan oppii ja kehittyy lisää. Tykkään!” Réka suorittaa yliopisto-opiskelujensa jatkeeksi vielä graafisen suunnittelun kokonaisuutta JKO:lla tässä työn ohessa. Palettiamme täydentää Helsingin-päässä alihankkijana editoija-Lauri, joka tekee superhyvää jälkeä piirrosvideotuotannossa.

Mutta on tämä alkuvuoden tilanne tuntunut välillä kummalliseltakin: olen ollut viimeiset viisi vuotta vapaa kuin likat laitumella ja nyt sitten yhtäkkiä onkin toinen remmissä mukana. On kestänyt aikansa, että osaan päästää asioita pois omista käsistäni – ja näin on varmaan vähän vielä jatkossakin.
No mitäs seuraavaksi?
Tässä keväällä luvassa on satunnaisen etälivekuvittamisen lisäksi piirtelyä kaikenkokoisille firmoille sekä pieniä animaatioita erääseen tv-tuotantoon. Lisäksi tässä jossain vaiheessa pitää myös päivittää Redanredan-nettisivuja, jotta saadaan esille myös Rékan tekemistä.
Ja periaatteessa tarvitsisin varmaan toisenkin työntekijän; semmoisen, jolla pysyisi projektinarut käsissä myös asiakkaan suuntaan päin ja joka tykkäisi tehdä monenlaista sisällöntuottamista ja toisaalta kaikenlaisia avustavia toimistohommia, mutta on aivan erinomaista juuri tässä hetkessä, että aina ensin löytyi hyvä piirtäjä kaveriksi Redanredan-hommiin. Hyvältä näyttää siis. Saa tilata kuvituksia ja visualisointeja!
Livekuvittaja ja yrittäjä
Redanredan Oy