”Hmm, jos me viestittäisiinkin tästä vähän vaikeasta ja hankalasta asiasta niin, että tehdään hauska sarjis meidän toimarista erilaisissa tilanteissa.” ”Meidän firmalla vois olla semmoinen oma sarjis nettisivuilla ja siellä vois seikkailla meidän johto.
Tammikuussa tulee 2 vuotta siitä, kun Réka alkoi työskennellä Redanredanin toisena kynänä! Kaksi vuotta! Sehän on kai jo ihan pitkä aika, josta tietenkin suurin osa on mennyt korona-aikojen kanssa temutessa. Mutta tässä sitä ollaan ja piirrellään!
No, miten menee?
Minulta kysytään usein, miten meillä Rékan kanssa on mennyt ja millainen piirrosjälki Rékalla on. No, ihan hyvin on mennyt ja Rékan piirrosjälkihän on mahtavaa! Asiakkaitamme kiinnostaa yleensä, onko piirrosjälki kovin samanlainen kuin minulla vai ovatko kädenjälkemme kovin erilaista laatua. On helppo vastata, että periaatteessa on joitain yhtäläisyyksiä – käytämme samoja työkaluja ja molempien työnjälki on sarjakuvamaista – mutta Réka vain on paljon, paljon taitavampi kuvittaja kuin minä.


Käytännössä homma menee meillä niin, että minä myyn ja täytän työlistaa sekä itselle että Rékalle. Livekuvitusta Réka ei tee, vaan hän keskittyy nimenomaan tilauskuvituksiin. Yritänkin itse pienesti rimpuilla eroon työläimmistä tilauskuvitusprojekteista, jotta voin keskittyä livekuvitukseen. Toisaalta hyvä tasapaino molemmissa tyylilajeissa mahdollistaa joustavuutta töihin. Sitä arvostan.
Joskus projekteissamme tehdään niin, että minä käynnistän työt ja livekuvitan muistiinpanot palaverissa asiakkaan kanssa, mutta sen jälkeen Réka hoitaa hommat maaliin ja on yhteyksissä asiakkaan kanssa yksityiskohdista. Usein taitaa käydä kuitenkin niin, että minä vain heitän yleisinfon projektista Rékalle ja hän hoitaa itse kuvituksen kasaan asiakkaan kanssa sumplien.
Balanssia, balanssia..!
Omat kipupisteeni työnantajana liittyvät en-ehdi-antaa-aikaa-akseliin ja toisaalta siihen, että painan itse liian usein täysi höökä päällä töitä. Vähän veikkaan, että kuvittajilla ylipäätään on haasteena löytää rentous paineensietokyvyn avuksi ja toisaalta löytää tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä. Onneksi Réka osaa hyvin säädellä omaa ehtimistään ja koen, että minun tehtäväni työnantajana ja ns. vanhempana kuvittajana on yrittää tukea tässä. Virallista työaikaa meillä ei ole eli hyvin vapaasti määritämme, milloin ja missä teemme työmme. Yritän toki itse olla yhteyksissä työasioista vain arkisin päiväsaikaan.
Meillä on molemmilla yhteisöllisen työtilan Crazy Townin liikkuva jäsenyys. Joten kun minä mörköilen kotikonttorissa työkuormani kanssa, voi kanssakynäilijäni onneksi aina etsiä lounas- ja juttuseuraa CT:ltä.

Miltä tuntuu olla Redanredan-kuvittaja?
Kysyin tuntemuksia Rékaltakin:
Millaiset projektit saa syttymään?
Innostun hirveän monista jutuista! Kiva on, jos on minua itseäni kiinnostava aihepiiri, johon liittyy selkeä ohjeistus – ja hyvä on, jos asiakas on miettinyt, mitä haluaa, jonka pohjalta voimme sitten yhdessä ideoida kuvitusta. Tykkään siitä, että pääsen toteuttamaan asiakkaan vision omalla tyylilläni.
Milloin olet tyytyväinen omaan työhösi?
Never! Olen aina ollut vaativa itseäni kohtaan eli on vaikea itse sanoa, missä onnistun. Riippuu tosi paljon töistä. Logot tuntuvat joskus haastavilta ja tekisi mieli hinkata niitä loputtomiin. Kuvitustyöt ovat paljon anteeksiantavampia. Ja tietysti, kun asiakas on tyytyväinen, olen itsekin tyytyväinen. Se laittaa stopin hinkkaamiselle. Ja joskus tulee vain tunne, että nyt on hyvä. Sitten se on.
Mitä mieltä olet päätyökalustamme Adobe Frescosta?
Jos vertaa aiempaan Draw-piirrosohjelmaan, Fresco on monipuolistanut tekemistä. Ryhmittely- ja taso-ominaisuudet ovat hyvät. Jotkut asiat saisi olla vähän vähemmän naputtelun takana, mutta paljon on hyviä ominaisuuksia, esim. lasso. Myös se on erityisen hyvää, että Fresco linkittyy suoraan Illustratoriin. Super!
Terveisiä asiakkaille?
Voikaa hyvin, pysykää terveinä ja tilatkaa kuvia!
Fiilikset kirjaili talteen
Linda, Redanredanin perustaja,
yrittäjä ja livekuvittaja

