Uskaltaisiko ja kehtaisiko laittaa omia piirroksia nettiin niin, että muutkin näkevät? Olen siinä mielessä outo, että uskalsin ja kehtasin, vaikka olen tämmöinen pahainen piirtelijä itseoppinut kynäilijä.
Itsekritiikkiä on monenkin asian suhteen, mutta se ei ehkä siinä kohtaa näkynyt joskus 2000-luvun alkupuolella, kun ryhdyin syytämään kuviani ilmoille. Ajattelin vain, että kolmen ruudun päiväkirjastrippini ruotsinopettajan ankeasta elämästä voisivat olla ihan hauskoja. Kai. Että jaanpa niitä nyt muillekin.
Alemmuudentunto ja tuhkan sirottelu ylle on kuitenkin usein mielessä, kun nykyään jaan kuviani. Huijarisyndrooma kohottelee päitänsä, niitä kaikkia kolmea: osaamattomuus-, huonous- ja arvottomuuspäätä.
Olen Kuvittajat ry:n jäsen. Olen myös Grafian jäsen. Ja koska olen jäsen, saan kivannäköisiä julkaisuja, joissa on näytillä toisten kuvittajien ja graafikoitten töitä. Nättejä ovat, taitavia töitä. Värinkäyttö on heillä hallussa ja viiva joko vakaa tai tarkoituksellisen, taiteellisen värjyvä. Ja sitten taas vähän puolihävettää oma piirrosjälkeni, se ihan vain Aku Ankkoja, Tinttejä, Mämmilää, Nyrok Cityä ja MAD-lehteä lukemalla syntynyt piirrosjälkeni.
Mutta sitten taas joku soittaa ja tilaa kuvituksia, kehuu työnäytteitä ja buukkaa livekuvituskeikalle. Nousen tuhkasta. Taputan itseäni olalle ja sanon, että tekemisessäni on tosi hyviäkin juttuja. Saan tästä työstä elantoni, piirrostyylini on tunnistettavaa, uskallan tökkiä kuvillani (ainakin joskus), olen salamaakin nopeampi piirtäjä ja joskus, kun universumin tähdet ovat oikeassa asennossa, saan ujutettua kuviini huumorijuttujahahhahhaa.
Niin että terveisiä täältä kuvittajan itsetutkiskelun syövereistä. Oon voimissain ja sata salamaa iskee ihan kohta, kun loma alkaa. Jatketaan sitten syksyllä taas, eikö?
Kirjoitteli
Linda, yks piirtelijä vaan