En ole aatteen ihmisiä. En seiso joukoissa ja semmoisia synnintekoja teen, että saatan käydä tavallisena maanantai-iltana saunassa. Sähkösaunassa. Mutta sentään tuulisähkön voimalla. Suuriin feministisiin tekoihini lasken sen, että piirrän aina johtajaksi naisen, jos vain on tilaisuus tehdä niin.
Mutta on kuitenkin näemmä kaksi asiaa, jotka saavat pohojalaasen vereni kuohumaan: ihmiset, jotka syövät Hesburger-aterioita junassa ja mälväävät hajuja ja majoneesia pitkin matkustamoa sekä mikrofonin ääressä olevat miehet, jotka keskenään märssyävät suomalaisen pilakuvakentän tilaa. Tällöin saattaa nimittäin karisuomalaisburgerin välistä turskahtaa ilmoille vahinkolausuma, että Suomessa ei olisi muka naispuolisia pilapiirtäjiä. Yhtään ainutta.
Ne oikeat pilakuvakanavat
Tämmöisen rasvaisen lausunnon taustalla lienee syy, että jossain joku taho (herrat tietävät mikä, minä en) on päättänyt, mikä lasketaan pilapiirrokseksi ja mikä on ”oikea” kanava niille. Semmoisen käsityksen voi saada, että oikeisiin kanaviin lukeutuvat vain HS ja iltapäivälehdet, ehkä myös Aamulehti ja TS. Sitten voidaan hyvässä hengessä tokaista asiaa sen syvemmin ajattelematta, että ei kerta kaikkiaan ole naispuolisia tekijöitä alalla.
Juuri tämmöisen sinänsä hyvää tarkoittavan puuskahduksen kuulin äskettäin, kun valistuneena kansalaisena kuuntelin radio-ohjelman tallennetta samalla, kun siinä pakoilin tai siis mietin muiden työjuttujen piirtämistä. Aiheena oli siis suomalainen pilakuva, Ville Rannan voittama journalistipalkinto ja studiossa mieskööri.
Eräs keskustelijoista peräänkuulutti Suomeen lisää satiiria (jee!) ja varmaan vahingossa asetteli sanansa väärin, kun lausui painokkaasti: ”Meillä ei ole yhtäkään naispuolista pilapiirtäjää Suomessa.” Tätä lausumaa edelsi mm. toteamus siitä, että jonkinlaista sukupolvenvaihdosta on tapahtumassa ja että Rannan Villen kaltaisia tekijöitä on tullut.
Keskustelija ei kuitenkaan täsmentänyt, että tarkoitti vain isoja julkaisuja. Kuulosti sen tähden herkkään naisen korvaani ehkä tylyltä tuomiolta, että naistekijöitä ei ole. Siihen oli pakko tarttua – ja piirtää pilakuva, hahaa!
Vahinko kertautuu ja toistuu
Harmillisesti tämmöisiä vahinkopuuskahduksia on kuulunut viime aikoina muiltakin. Viime syksynä Helsingin kirjamessuilla kaksi nimekästä tekijämiestä keskusteli samasta aiheesta ja samoin äänenpainoin kuultiin sama toteamus. Näitä kun tarpeeksi usein toistellaan, alkavat kuulijat uskoa tuommoista. Kyllä, kuulkaa, naispuolisia pilapiirtäjiä on, mutta aiheisto on erilaista, kanavat ovat marginaalisia ja yleisökin sitä myöden pirstoutunutta – ja sitä sietäisi pohtia, miksi näin on. Olisi hyvä, että miehet mikrofoneineen (ne, joilla on äänivalta) joskus koettaisivat myös pohtia ratkaisuja, olisivat liittolaisia ja mainitsisivat joitain tekijöitä eivätkä aina keskusteluissaan pyörittelisi samoja nimiä, jo edesmenneitä esimerkiksi.
Kari Suomalaisen varjo
Mistä päästäänkin Kari Suomalaiseen. Kyllä: olen kakarana lukenut Karin kirjat. Ne olivat kiehtovia ja oli kiva tunnistaa tuttuja hahmoja. Karin viiva oli järisyttävän taitava ja kuten suuresti fanittamani Tove Jansson, myös hän osasi luoda kokonaisia maailmoja. Rysänperä, nevö foget. On todettu useaan otteeseen, että muun maailman moottoritie vedettiin Karin luoman kylän läpi ja ohi ajettiin lujaa: hänen loppukautensa piirroksia kaipaavat enää sosiaalisen median syvimmät onkalot. Kultakauden pilapiirrosten arvoa ei kuitenkaan kukaan väheksy ja Kari säilynee mittatikkuna tulevaisuudenkin tekijöille, jos isoihin julkaisuihin saakka pääsevät. Ja muuten: kun isoissa taloissa pohditaan tekijöitä, olisi hyvä, että ehdokkaita löytyisi muualtakin kuin päättävän elimen yhteystietolistalta.
Minä, pilapiirtäjä?
Koen itse olevani ensisijaisesti livekuvittaja ja muun sorttinen piirtelijä, kuvittajaksikin joku kutsuisi. Muun työn ohessa olen piirrellyt päiväkirjamaisia sarjakuvastrippejä ja yleistä maailmantilaa ihmetteleviä pilakuvan tapaisia tekeleitäni sarjisblogiini vuodesta 2009 lähtien. Sitä ennen ehdin piirrellä pari Facebook-kansiota täyteen kuviani eli otin somen kanavakseni heti, kun se oivaksi kanavaksi osoittautui. Sanomalehtipilapiirtelystäkin minulla on kokemusta, sillä piirtelin vuosina 2016-2018 sanomalehti Pohjalaisen pääkirjoitussivulle jonkinlaisia pilakuvia. Joskus onnistuin, usein en: oma horjuva piirrostyyli mietitytti, piti ryhtyä miettimään yleisöä ja sen odotuksia ja mediana sanomalehti oli tämmöiselle nettipiirtelijälle hirvittävän hidas. No, tabloidin tulo päätti sen urahaaran ja nykyäänhän Pohjalainen on se osa Ilkkaa, joka tuuttaa Vaasan uutisia itäseinäjokisille. Ja minä piirtelen taas nettiin: välillä oman navan kaiveluita, välillä pilakuvia.
Naisen näkökulma
Omat kuvani ovat usein pienen mittakaavan pohdintoja: miten jokin iso asia vaikuttaa arkeeni naisena ja äitinä. Ja koska työkseni piirrän menestyksekkäästi muita juttuja, se mahdollistaa tämmöisen some-ilmaisjakelun taloudellisesti. Usein päädyn myös sensuroimaan itseäni, vaikka olisinkin piirrellyt mehevän kuvan. Jätän ennemmin julkaisematta. En ole sitä tyyppiä, että jaksaisin taistella sosiaalisen median ketsuppiannostelijoita vastaan. Ja miksi taistelisin? Pilakuvahan on pilakuva: se elää ajassa, ihmettelee, toteaa, pyöräyttelee, pohdituttaa, herättää tai hauskuuttaa. Se on usein liioitellun ajatuskulun tuotos, mutta ei se välttämättä kerro mitään minusta itsestäni. Sekin vaikuttaa, että taustallani ei ole koneistoa eikä päätoimittajaa, johon tukeutua. Piirrän, koska minusta tuntuu siltä ja se on minun tapani pureskella maailmaa.
Ääniä, viivaa ja paljon pilakuvia!
Toivottavasti suomalainen pilakuvakulttuuri kasvaa, vahvistuu ja moninaistuu – nuoria, miehiä, naisia, kaikenlaisia ja -värisiä ääniä, monenlaista piirrosviivaa ja näkökulmia tarvitaan maailman tarkasteluun ja hauskaksi tekemiseen. Sitä ei saa jättää vain tietyn miesryhmän tehtäväksi. Muuten on vaarana, että pilakuvien hahmogallerian aktiiviset tekijät ovat suurimmaksi osaksi miehiä ja naishahmojen osaksi jää statistina toimiminen ja tyhmien kysymysten esittäminen, joihin sitten mieshahmo saa vastata nokkelasti. Vastaako 80 naisen piirtämää pilakuvaa yhtä miehen tekemää? Tarvittaisiin tämän ajan pilakuvapiirien Minna Canth. Murrr!
Vielä tahdon sanoa, että Ville Rannan saama journalistipalkinto on mahtava asia! Se kertoo ajankuvasta, sanomisen rohkeudesta ja kuvituksen voimasta. Paljon onnea! Palkinto lisäsi myös pilapiirroksen framille, näkyviin ja osaksi keskusteluita. Vielä kun saataisiin pilapiirrosten moninaisuus näkyvämmin näkyviin lehdissä ja muissa julkaisuissa ja kanavissa. Sillä vuonna 2023 niitä kanavia on muitakin kuin kolme isoa sanomalehteä.
Eläköön satiiri! 😉
Tämän kaiken kirjoitti
Linda Saukko-Rauta,
livekuvittaja ja yrittäjä,
vapaapäivien pilapiirtäjä ja
sushirajan takana elelevä
keski-ikäinen perheenäiti sekä
sudeettipohjalainen, joka
ei todellakaan rieku missään
pilakuva- tai sarjisskenessä
Kirjoittaja
Linda Saukko-Rauta
Livekuvittaja ja yrittäjä
Vapaapäivien pilapiirtäjä ja sushirajan takana elelevä keski-ikäinen perheenäiti sekä sudeettipohjalainen, joka ei todellakaan rieku missään pilakuva- tai sarjisskenessä.
