Kiinnostaako, miten yrityksen strategian visualisointi tehdään piirtäen? Strategian visualisoinnilla on Suomessa lyhyt ja tymäkkä historia: KONEen strategia.
Palvelut
Strategiset kuvitukset
Teen sarjakuvatyylisiä piirroksia, pedagogisia kuvituksia ja tiivistelmäpiirroksia eli mindmap-tyylisiä ”pläjäyksiä”, one-pagereitä. Kuvituksiani käytetään esimerkiksi markkinoinnissa, esitysten kuvituksina, julkaisuissa ja ennen kaikkea strategiaviestinnässä – siis ymmärryksen lisäämisessä.
Käsinpiirretty infografiikka on voimakas viesti: kuvitukseni pysäyttävät, kiinnostavat ja niitä halutaan tutkia pidempään. Niinpä kuvituksistani on tehty suurkuvatulosteena messuseiniä tai tapettia kahvihuoneen seinälle. Strategiakuvituksesta voidaan tehdä painatus työtilan seinälle, niin että tavoitteet ovat kaikkien nähtävillä. Kuvitus voi myös pyöriä osana tuloaulan infoesitystä – ja tietenkin teen strategiakuvituksia usein myös videomuodossa. Hyvä strategiakuvitus kerää myös huomiota somessa.
Tilauskuvituksissa minua on tammikuusta 2020 lähtien auttanut Réka, jonka piirrosjälki on mukavan sarjakuvamaista ja selkeää. Strategiakuvitukset päätyvät useimmiten yhä minun työlistalleni, mutta visualisointien ja yksittäisten kuvituskuvien lisäksi myös strategiavisualisoinnit sujuvat mainiosti Rékalta – ja mikä parasta: työnjälki näyttää Redanredanilta!
Miksi kuvitettu strategia?
Olen visualisoinut yli 150 (jep, monta) yritystrategiaa suomalaisille toimijoille ja olen huomannut, että strategiakuvituksen teettämiseen on yleisimmin pari kolme syytä:
- halutaan puhua strategia-asioista vähän kepeämmin kuin perinteisillä toimarin kalvosulkeisilla sekä henkilöstölle että sijoittajille
- halutaan tehdä strategiaviesti ymmärrettäväksi visuaalisten metaforien avulla
- halutaan, että pääviesti toistuu samanlaisena, vaikka työntekijöitä on tuhansia ja strategiasta kertojia on kymmeniä
Strategia kuvataan usein matkana jonnekin. Ja matkan aikana sitten tapahtuu kaikenlaista. Millaisen tarinan teidän strategiastanne saa? On syytä olla tarkkana siinä, että kuvituksessa käytetty kieli on selkää ja ihmisläheistä. Vältetäänhän korporaatiojargonia, eikö? Niin ja ehkä myös niitä kliseisimpiä kuvitusmetaforia majakkateemoineen?

Mistä liikkeelle strategian visualisoinnissa?
Piirtäjä voi hypätä strategiaprosessiin mukaan eri vaiheissa. Tarvitaanko teillä ajatusten alkupölylle kirkastajaa vai jysäytysvaiheen show-elementtiä? Silloin kannattanee kutsua paikalle livekuvittaja nappaamaan kiinni ajatushaituvista.
Jos puolestani teen valmiiseen strategiaan pohjautuvan kuvituksen etänä, tarvitsen jotain materiaalia työn tueksi; lihaa, josta kaivan luurangon esiin. Tällöin minulta tilataan usein strategia-one-pager, yhden sivun tiivistelmäkuvitus, joka kertoo kaiken tarpeellisen.
Näin homma etenee:
- Asiakas lähettää materiaalin. Se on usein Powerpoint-muotoinen kökähdys, josta toivotaan ns. one-pager. Taustamateriaali voi olla myös esim. lyhyt video tai Teams-sessio.
- Sovitaan tarvittaessa Teams-, Zoom- tai puhelinkeskustelu, jossa käydään materiaali läpi. Jos materiaali on selkeää, palaveria ei välttämättä tarvitse.
- Piirtelen. (Ja yritän pitää sovitusta aikataulusta kiinni. Joskus onnistunkin.)
- Toimitan ekan version n. 2-3 viikon kuluttua.
- Asiakas kommentoi kuvitusta joko kirjallisesti tai uudessa Teams-/Zoom-sessiossa
- Runtataan kuvitus valmiiksi.
Hintoihin kuuluu järkevä määrä kommenttikierroksia sekä valmiit tuotokset jpg-kuvina ja pdf-tiedostoina käyttöoikeuksineen. Lisäksi teen strategiakuvituksesta palastellun Powerpoint-esityksen, jonka avulla strategiasta kertominen on helpompaa kuin että läväyttäisi ilmoille koko ison kuvan heti kerralla.
Ja mitä kaikki tämä ilo ja autuus maksaa? Kuvitetun strategian still-kuvahinta yrityskäyttöön etänä tehden on alk. 3700 e + alv. Kysyhän tarkennukset Lindalta, right? Tarjouspyyntöä varten kannattaa miettiä esim. tavoiteaikataulua sekä tarvittavia kieliversioita.
Blogissa lisää pohdintaa strategioiden visualisoinnista
Redanredan Oy:n strategia eli mikä mua ajaa etehenpäin?
En ole strategiahommien suutari vaan pikemminkin nauhojen nyörittäjä tai kenkienkiillottaja. Laskin, että viimeisten kolmen neljän vuoden aikana olen tehnyt yli 90 strategiavisualisointia suomalaisille yrityksille ja koulutustahoille joko tilauskuvituksina materiaaliin pohjautuen tai livekuvituksena paikan päällä.
E-P:n kulttuuristrategian kuvittaminen
Tuttu yhteistyäkumppani Vapaa pudotus tyästää Etelä-Pohojammaan kulttuuristrategiaa Etelä-Pohjanmaan liitolle. Ku strategialuonnos oli saatu sanallisehen muatohon, tarvittihin kuvitusta – niinpä mä tartuun toimehen.
Referenssi, ooh!
Kanssasi oli ilo työskennellä ja olimme erittäin tyytyväisiä sekä kuvalliseen että verbaaliseen kiteytystyöhösi. Video saavutti sille asetetut tavoitteet ja onnistui viestimään strategiamme kulmakivet selkeästi ja innostavasti. Uudenlainen toteutustapa sai organisaatiolta paljon kiitosta.