Vuodenvaihteen molemmin puolin on Redanredanin piirrosvideolinjastolla ollut kiireitä: viimeisen kahden kuukauden sisään on saatettu valmiiksi viisi piirrosvideota ja tässä tammi-helmikuun taitteessa on laitettu alulle neljä lisää – ja muutama lisää pyörii vielä tarjousrullakossa.

Tuoreimmat videot ovat olleet videoita, joissa esitellään tarkemmin yrityksen palvelua tai strategiavideoita. Siispä ajattelin pureutua hieman tarkemmin strategiavideoihin.

Miksi strategiapiirrosvideo?

Strategiapiirrosvideon tekemiseen on muutama pääsyy:

  • Halutaan puhua strategia-asioista sekä henkilöstölle että sijoittajille vähän kepeämmin kuin perinteisillä toimarin kalvosulkeisilla
  • Halutaan, että pääviesti toistuu samanlaisena, vaikka työntekijöitä on tuhansia ja strategiasta kertojia kymmeniä
  • Halutaan virittäytyä strategian aina iloiseen maailmaan esim. jonkin ison, yhteisen tilaisuuden alkajaisiksi (silloin, kun isoja yhteisiä tilaisuuksia taas on)

Strategiavideon rakenne

Strategiavideon rakenteen voisi pilkkoa esimerkiksi tämän kaavan mukaan:

Me yhdessä…

  • … olemme yritys X tai osa siitä.
  • Meillä on halu päästä jonnekin – mistä tämä halu on syntynyt? (Anna kun arvaan: maailma on muuttunut ja samoin työnteon tavat.)
  • Mitkä ovat tavoitteemme? Onko välitavoitteita?
  • Miten tavoitteita kohti edetään?
  • Millä keinoin saatte kaikki mukaan? (Yhdessä, you know!)
  • Mitkä asiat mahdollistavat etenemisen kohti tavoitteita? (Arvot, kulttuuri, toimenpiteet…?)
  • Miten asiakas otetaan huomioon? (Autatte asiakasta pääsemään ykköseksi, joo.)
  • Mikä on lopputulos? (Paras työpaikka, kannattavin yritys, paras asiakaskokemus, sujuvimmat prosessit, halutuin asiantuntija…)

Maagista strategiakaavaa noudattamalla on kuitenkin valitettavasti helppo päätyä olemaan tylsä ja paperinmakuinen. On helppo päätyä toistamaan strategiajargonia: näin on aina sanottu ja nämä sanat pitää olla näkyvissä. Suosittelen tarinallistamaan ja niksauttamaan näkökulmia toiseen suuntaan. Huumorikin toimii ja piirrosvideoissa jo pelkkä kepeämpi tyyli tuo sitä mukaan toteutustapaan.

Tekemäni työt jäävät yleensä talon sisäiseen viestintään, mutta silloin tällöin pulpahtaa jokin työ myös julki. Tässä SEAMK-esimerkki:

Piirrosvideoprosessi

Redanredan-piirrosvideoissa koko homma lähtee liikkeelle käsiksen kirjoittamisesta. Sitä varten minulla on apukysymyspatteristo, jolla päästään pureutumaan asiakkaan viestin ytimeen. Näin saan tehtyä jokaiselle asiakkaalle oman, yksilöllisen piirrosvideon aiheesta kuin aiheesta.

Strategiapiirrosvideon tekeminen on kuin pallopeli: palloa pompotellaan asiakkaalta minulle ja takaisin. Ensin kommentoitavana on tekstiä, sitten kuvia ja lopuksi videon katseluversio.

Strategiavideota varten piirtämäni kuvat kuuluvat yleensä muuten myös kauppaan, joten strategiavideon teettämällä saa sekä videon että still-kuvat asiasta viestimiseen. Toimii!

Onko teidän yrityksessänne mietitty strategian tekemistä piirrosvideona? Jos heräsi kysymyksiä, jeesaan mielelläni!

Terveisin
Linda Saukko-Rauta
Piirtelijä ja strategiavisualisoija
Redanredan Oy

 

Kirjoittaja

Linda Saukko-Rauta

Livekuvittaja ja yrittäjä

Vapaapäivien pilapiirtäjä ja sushirajan takana elelevä keski-ikäinen perheenäiti sekä sudeettipohjalainen, joka ei todellakaan rieku missään pilakuva- tai sarjisskenessä.

Siirry takaisin sivun alkuun