Palvelut

Puhuja-Linda

Piirtämisen lisäksi osaan puhuakin.

Olen sujuvasanainen esiintyjä, entinen opettaja, valtakunnallisesti palkittu yrittäjä ja Suomen kokenein digi-livekuvittaja. Olen muokannut kummallisesta osaamisestani uniikin ammatin ja työn, jolla tulee toimeen, joten siitä riittää puhuttavaa kyllä.

Sen verran monta vuotta olen kuunnellut muita puhujia, että nyt on myös minun vuoroni astua framille. Joten: jos tarvitset tapahtumaasi puhujan, joka on hauska, käytännönläheinen ja inspiroiva, niin minähän se voisin olla!

Puhutaanpa näistä

Puhun mielelläni tiedon visualisoinnista käsin piirtämällä, visuaalisesta ajattelusta ja muistiinpanojen piirtelystä.  Siitä, miten kynä auttaa ajattelemaan ja miksi piirtämiseen ei oikeastaan välttämättä tarvitse piirustustaitoa. Aiheeseen liittyen olen kirjoittanut kirjan, joka julkaistiin heinäkuussa 2026: Piirrä ja kiteytä – Ideoi, muista ja opi piirtämällä (Tammi).

Puhun mielelläni myös yksinyrittäjyydestä. Perustin Redanredanin vuonna 2010. Vuonna 2019 minut palkittiin valtakunnallisena vuoden yksinyrittäjänä. Siihen väliin (ja sen jälkeiseen aikaan) mahtuu monta kokeilua, pikkumokaa, onnistumista, hinnoittelupähkäilyä, liian pitkiä päiviä, mutta myös hyviä asiakkaita ja hienoja elämyksiä. Voin puhua siitä, miten voi löytää oman tavan tehdä töitä tai miten omaa osaamista voi oppia hinnoittelemaan. Puhun siitä, miltä yrittäjyys tuntuu.

Täsmäiskukin tarvitaan: pohojalaanen yrittäjyys on verenperintöäni. Tästäkin puhun – laveasti ja laajasti.

Ylipäätään voin siis puhua siitä, miten ruotsinopettasta tuli livekuvittaja ja luovan alan yrittäjä. Och naturligtvis kan jag berätta min historia också på svenska. And in English.

Entä jos tarvitaan sekä puhuja että piirtäjä?

Sehän onnistuu!

Voin tulla pitämään oman puheenvuoroni ja livekuvittamaan tilaisuutenne muut puheenvuorot. Näin saa tapahtumaan sekä mielenkiintoisen puhujan (minut!) että päivän ajatukset talteen.

Ota yhteyttä, niin sorvataan teille sopiva tapahtumapaketti.

Redanredan-blogissa kokemuksia tästäkin

Redanredan 20.11.2023

Yksinyrittäjäpäivässä puhumassa

Yksinyrittäjä Saukko-Rauta Redanredan Oy:stä nähty Isoolla kirkolla! Kiireviikon päätteeksi tryykäsin 10.11. Tennispalatsiin Suomen Yrittäjien Yksinyrittäjäpäivään (Noin, tuliko nyt sana ”yksinyrittäjä” mainittua tarpeeksi monta kertaa jo ensimmäisessä kappaleessa?), sillä minut oli pyydetty ja naarattu sinne kertomaan oma yrittäjätarinani.  Ja kerroinkin.  Tennispalatsin frami oli oivallinen paikka kaltaiselleni yrittäjähirmulle, joka on saanut kulttuurisen sivistyksen Sky Channelin lisäksi legendaarisesta […]

Livekuvitus 1.10.2017

Miltä puhujasta tuntuu tulla livekuvitetuksi?

Tapaan työssäni ziljoonittain ammattipuhujia. Tiedättehän ne Speakersforumin listoilta hellästi käsin poimitut matkalaukkupuhujat, jotka tulevat, vetävät yritysväelle tai seminaariyleisölle show’nsa ja pakkaavat karavaaninsa jälleen? Juuri heidän esityksiään livekuvitan usein. Esityksen loputtua tyrkkään iPadini heidän eteensä, että katso tuosta ja kun he näkevät sanansa kuvina, heidän silmänsä kirkastuvat ja mielensä keventyvät..! Petri ja Pata Ja puhujat tuntuvat […]

Anttikin suosittelee:

Linda tunnetaan laajasti huippuluokan livekuvittajana. Olemme käyttäneet Retoriikan kesäkoulussa hänen palveluksiaan. Meille tuli mieleen, että Lindalla voisi olla myös yhtä sun toista hyödyllistä sanottavaa meille, jotka teemme asiantuntijatyötä ja haluamme laatia hyviä muistiinpanoja ja koosteita kokouksissa ja seminaareissa. Niinpä kutsuimme hänet puhumaan Retoriikan kesäkouluun. Hyvä että kutsuimme! Lindan puheenvuoro oli konkreettinen, hauska, hyödyllinen ja kaikin puolin oivallinen. Hän on upea esiintyjä! Olen varma, että jokainen osallistuja sai Lindan osuudesta paljon irti.

Antti Mustakallio

Retoriikan kesäkoulun rehtori, puhetaidon kouluttaja

Laitetaanko nurkkamörkö framille?

Puhujaa, piirtelijää, jokapaikanviihdyttäjää… Täältä semmoisen saa.

Meille myös!

Siirry takaisin sivun alkuun