Tiistai, 2.4.2019

Mitä kuuluu, Maru ja Linda? – Luovaa hulluutta Jyväskylästä -podcast

Maru Hautala on sisustussuunnittelija täältä Jyväskylästä. Olemme molemmat yrittäjäyhteisö Crazy Townin jäseniä, joten aina silloin tällöin osutaan samaan pöytään avoimien työtilojen äärellä. Meitä yhdistää Jyväskylän ja luovan alan yrittäjyyden lisäksi se, että olemme alanvaihtajia ja me molemmat hyppäsimme yrittäjiksi äitiyslomalingosta. Olemme myös molemmat varsin impulsiivisia tekemisissämme sekä asenteeltamme intohimoi- – äh, no, ainakin heittäytyviä ja syvään päähän hyppääviä, mitä yrittäjän arkeen tulee. Me molemmat olemme myös vahvoja sosiaalisen median hyödyntäjiä, urgh!

Taas kerran keskustelumme Marun kanssa rönsyili ja teki kieppejä, mutta hyviä semmoisia – näin siinä voi käydä, kun toinen keskustelijoista on savolainen ja toinen pohjalainen. Siinä sitten ilmoille kerkesi ajatus, että mitäs jos äänitettäisiin tätä pulppuilevaa dialogiamme. Entäs jos tekisimme podcast-setin muutamasta eri teemasta? Kuten että miten intohimoyrittämisestä saa tehtyä ihan oikeata bisnestä? Kun impulsiivisen yrittäjän liiketoiminta lähtee lentoon, pysyykö itse perässä? Tai entäs kun oma tahti on vain tosi paljon nopeampi kuin ympäröivän maailman – ihan vain siksi, että inspiraatio iski. Taas. Luovan alan yrittäjällä riittää pohdittavaa myös hinnoittelussa.

Mitäs nyt?

Tekeillä on siis Mitä kuuluu, Maru ja Linda? -podcast-sarja, jonka alaotsikko on: ”Luovaa hulluutta Jyväskylästä”. Meillä molemmilla on bisnes kasvanut siihen pisteeseen, että voimme todeta jo jonkinlaisen unelman toteutuneen, joten on aika kysyä: ”Mitäs nyt?” Uusi yrittäjyys, digi-digi, sisällöntuotanto ja kaikki se jännittävyys, josta kumpuaa uutta bisnestä, tekemistä ja ansaintatapoja kaipaa ruotimista ja sitä sitä me kaksi luovan alan yrittäjää aiomme podcastissamme tehdä.

Sisältöä on luvassa eetteriin lähiviikkoina, joten pysyttele linjoilla. Niin ja jos mieleen juolahtaa jokin asia, johon erityisesti toivoisit meiltä pohdintaa, heitähän viestillä.

Mitä kuuluu, Maru ja Linda? Luovaa hulluutta Jyväskylästä -podcast starttaa huhtikuun aikana. 

 

 

 

Kirjoittaja

Linda Saukko-Rauta

Livekuvittaja ja yrittäjä

Vapaapäivien pilapiirtäjä ja sushirajan takana elelevä keski-ikäinen perheenäiti sekä sudeettipohjalainen, joka ei todellakaan rieku missään pilakuva- tai sarjisskenessä.

Siirry takaisin sivun alkuun