Maanantai, 3.8.2020

Opinko keväällä 2020 mitään yrittämisestä?

The blog post in English

No se on valtakunnallisena vuoden yksinyrittäjänä palkittu Linda tässä terve! (Alan oman elämäni kasperströmmaniksi ja aion muistutella tuosta nyt sitten ainakin 2040-luvulle saakka.)

Nyt kun kalenteriin kilahti elokuu ja kevään pahin hätätilatunne on kuin järvimaiseman aamusumuun kiedottu pehmeä paketti jossain sielun syöverissä, voi olla aika sorkkia pakettia auki ja miettiä, opinko koronakeväänä mitään yrittämisestä.

Ennakointi

Maailmaan iskee pandemia. Oho. Voiko tuommoiseen varautua? Asiantuntijat olivat kuulemma tästä forumeilla varoitelleet ja muistan itsekin joskus jonkun esityksen maailmantason riskeistä kuulleeni, mutta ehkä pandemia ei nyt aivan ykköspaikalla ole tähän mennessä ollut yksin- tai pienyrittäjän varautumislistalla. Sen sijaan yleisesti ottaen muut vakuutukset olisi hyvä olla kunnossa, samoin tieto siitä, kuka auttaa, jos yrittäjälle itselleen käy jotain. Ennakointiin liittyy olennaisesti myös…

Raha

Minua rauhoitti keväällä tieto siitä, että olin kerännyt yritykselleni rahallista puskuria. Että jos kaikki työt menevät joksikin aikaa, on edes joksikin aikaa palkkoihin ja kuluihin varaa. Paljonko on tarpeeksi? Yhdelle pienyrittäjälle se voi olla 50 000 euroa, toiselle 150 000 euroa. En itse hakenut lisäaikoja maksuihin, koska ajattelin, että ennemmin tai myöhemmin ne on maksettava. Yritystukea hain ja sainkin.

Asenne

Myönnän, että keväällä mielen valtasi äkäinen ja stressinpunainen tunnemöykky, kun kaikki livekuvituskeikat hävisivät kalenterista sen siliän tien. Ei siinä silloin paljon posia, kuulkaa, revitty. En onneksi voinut jäädä märehtimään tilannetta, sillä lapsen etäkoulu vaati kokoaikaisen avustajan. Niinpä suoritin: perhe ensin, sitten työt. Vallitsevalle maailmantilanteelle en voi mitään, mutta lamaannusta en ala lietsoa tai kirnuta kurjuutta. Ainakaan kovin paljoa. Vähän vain ja yleensä tutuille.

Asiakkaat

Yksin- tai pienyrittäjän liiketoiminta ei voi olla parin ison asiakkaan varassa. Laaja asiakaskunta on tuo turvaa: sekä pienet asiakkaat että isot asiakkaat tuovat töitä ja sopiva syklisyys auttaa. Olisin ehkä keväällä voinut muistutella vanhoja asiakkaita olemassaolostani, mutta toisaalta ärsyynnyin yrityskentän laajasta korona-aiheisesta ”Hei, olemme täällä ja palvelemme ja muistamme myös pestä käsiämme” -itsestäänselvyyksien viestimisestä. Jonkin verran uskallan luottaa siihen, että asiakkaani muistavat ”sen, sen… mikäs se piirtäjä nyt olikaan… sen Saukko-Rannan vai -Raudan, mikäsenytolikaan”.

Kyky muuntua

Monella yrityksellä tuli kiire kehittää uusia digitaalisia tai etäilyn mahdollistavia tuotteita. Minulla oli jo tuote, etälivekuvitus, mutta kevät toi painetta nostaa sitä enemmän näkyville ja toisaalta testailla myös siihen liittyvää teknologiaa. Homma jatkuu yhä, joten täytyy tänä syksynä tehdä jälleen muutama täsmäetälivekuvitus ja toivoa, että asiakaskunnan tietoisuus etälivekuvituksen hyödyistä kasvaisi.

Toisaalta mietin myös, että jos aikaa on keikkojen peruuntumisien jotenkin enemmän, se voisi mahdollistaa omia ajatuksen tasolla olevia projekteja; semmoisia, joista olen vain haaveillut. En ole siis aivan vielä kaikkia kortteja kääntänyt.

Mikä on tilanne nyt elokuussa 2020? Livekuvitusten osalta syksyn keikkoja on peruttu, mutta toisaalta uusia tiedusteluja on tullut tilalle. Kalenterissa on joitain alustavia varauksia sekä virtuaalitapahtumiin että paikan päällä järjestettäviin tilaisuuksiin, mutta varaukset tuntuvat elävän ja muuttuvan. Oletan kuitenkin, että tänä syksynä ei ole niin paljon reissaamista kuin aiempina syksyinä. Työlistalla on kuitenkin strategiakuvituksia, piirrosvideoita ja muita piirrostöitä, joten kynä viuhuu kaikesta huolimatta täällä kotikonttorissa.

 

Kirjoitteli (ja piirteli)

Linda, yrittäjä ja livekuvittaja

Redanredan Oy

Kirjoittaja

Linda Saukko-Rauta

Livekuvittaja ja yrittäjä

Vapaapäivien pilapiirtäjä ja sushirajan takana elelevä keski-ikäinen perheenäiti sekä sudeettipohjalainen, joka ei todellakaan rieku missään pilakuva- tai sarjisskenessä.

Siirry takaisin sivun alkuun