Tein viime keväänä Työterveyslaitokselle piirrosvideon. Halusin tietää, miltä piirrosvideoprosessi tuntuu asiakkaasta ja miten omaa prosessiani voisi kehittää. Sain kullanarvoista palautetta Nukarin Eerolta, kiitos hänelle ja Työterveyslaitokselle!
1) Miksi ylipäätään päädyitte piirrosvideoon?
Halusimme tehdä videon, joka kiteyttäisi meidän uuden Esimiesten työturvallisuuskoulutus -verkkovalmennuksen idean noin minuutin mittaiseksi videoksi. Tavoitteena siis on, että asiakkaan tullessa koulutuksen esittelysivulle, hän saa lyhyellä katselulla idean koulutuksen hyödyistä, kohderyhmästä ja menetelmistä. Tätä kautta kiinnostus verkkokoulutuksesta
toivottavasti syntyy, johtaa syvempään tutustumiseen ja sitä kautta yhteistyöhön turvallisuusjohtamisen kehittämiseksi. Piirrosvideoista ei meillä aikaisemmin ollut kokemusta, joten halusimme testata tämän formaatin toimivuutta. Itse pidän hyvin tehtyjä piirrosvideoita sitouttavina – tarina ja kuvitus houkuttavat katsomaan videon ajatuksella alusta loppuun.
2) Mikä tilausprosessissa oli toimivaa? Mitä pitäisi kehittää?
Videon tuotanto sujui joustavasti. Kaikki toivomamme viilaukset saatiin mukaan videoon. Lopputulos on ammattimainen niin kuvitukseltaan kuin äänimaailmaltaan. Saimme videotuotannon pitkälti ”avaimet käteen” -palveluna. Sisällöstä päävastuun kantaa toki tilaaja, mutta siihenkin tuli Lindalta paljon ideoita ja kommentteja.
Videon tekeminen ideasta valmiiksi paketiksi vei kalenteriaikaa enemmän kuin kuvittelin. Toki tämä ei ollut meille aikataulukriittinen prosessi, joten mieluummin joustimme ajasta kuin laadusta. Entistä tiiviimpi yhteistyö toimittajan ja asiakkaan välillä (esim. yhteiset verkkotapaamiset eri kommenttikierroksilla) olisivat varmasti toimivia työskentelytapoja, jotka nopeuttaisivat ja kehittäisivät tuotantoprosessia.
3) Missä hyödynnätte videota?
Video toimii koulutuksen tuotesivulla kiteytyksenä. Lisäksi videota on levitetty somessa. Liitämme videon myös muihin saman teeman koulutuksiimme tavalla tai toisella. Lisäksi asiakkaamme käyttävät videota sisäisessä markkinoinnissaan omille esimiehilleen.
Bonus: Lisäarvo, jota video tuo teille?
Video on yksi palanen tuotteen onnistunutta digimarkkinointia. Bonuksena voimme käyttää videon kuvituskuvia myös koulutuksen muiden materiaalien kuvituksessa.
Ja itse video:
Löytyy myös Työterveyslaitoksen YouTube-kanavalta