Torstai, 21.6.2018

Sketchnouttaajan kesä

Sehän tuli rytinällä: kesä!

Senpä takia olen tarponut vihreälehväisessä kuumaliimassa, kun olen yrittänyt saada langanpätkiä kasaan ja puuttuvia tilaustöitä piirreltyä kauden viimeisten livekuvituskeikkojen välissä. Jotta pääsisi sitten lomalle kuten muutkin ihmiset.

Livekuvituskausi siis päättyi tältä erää. Barcelonan-keikka oli huikea menestys ja työni sai kovasti kiitosta sekä osallistujilta että järjestäjiltä. (Kyllä. Ihan uskallan kirjoittaa tuommoisen itsekehun näkyville. Noin. Siinä se on.) Kesätauon jälkeisiä keikkoja olenkin jo jonkin verran merkkaillut kalenteriin – niistä isoimpana tietty syksyn Nordic Business Forum, jonka ensi syksyn puhujarivistö täydentyi Barack Obamalla!

Poriin piirtelemään

Kesän ohjelma koostuu pääasiassa… öö, en tiedä, en ole suunnitellut. Pieni katkos lomailuun tulee heinäkuussa, kun käyn SuomiAreenalla piirtelemässä torstaina uudella rantalavalla koko päivän ohjelman. Aiheena on tuolloin Lounais-Suomen ihme, joten onneksi kaltaisellani Keski-Suomessa elämäänsä elävällä eteläpohjalaisella on satakuntalainen tulkki kotona, jotta voin orientoitua asiaan.

Euroopan piirtelijät – yhtykää!

Kesäloman päätteeksi käväisen Tanskassa ammattiasioissa: heinä-elokuun vaihteessa järjestettävässä EuViz 2018 -konferenssissa on mahdollisuus oppia uusia jippoja livekuvitukseen, kun paikalla on eurooppalaisia tekijöitä ja kynäniekkoja. Itse vedän konferenssissa työpajan digitaalisesta livekuvittamisesta yhdessä Raquel Benmerguin kanssa. Niin ja taisi siellä jokin toinenkin esitys olla kontollani. On kiva päästä välillä puhumaankin eikä vain aina mörköillä mykkänä piirtelijänä seminaarisalin nurkassa. :)

Joitain töitä on vielä roikkumassa (anteeksi!), mutta täytyy yrittää saada ne vielä lähipäivinä juhannuksen jälkeen jossain vaiheessa tehtyä.

Hyvää kesää jokahittellen ja kiitos kaikille asiakkaille kiireisestä keväästä! 

Kirjoittaja

Linda Saukko-Rauta

Livekuvittaja ja yrittäjä

Vapaapäivien pilapiirtäjä ja sushirajan takana elelevä keski-ikäinen perheenäiti sekä sudeettipohjalainen, joka ei todellakaan rieku missään pilakuva- tai sarjisskenessä.

Siirry takaisin sivun alkuun