Tiistai, 28.5.2019

Melko lähellä täydellistä: tekniikka toimi Tampereella

Kiitos Tampereen Yliopistonrinteen Technopolikselle: teidän Häggman-salissanne oli tämän vuoden tähän mennessä teknisesti maittavin livekuvituskeikka!

Livekuvitin salissa Business Tampereen pestaamana Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategiatyöpajaa ja hellurei: tekniikka toimi! Puhujat saivat käyttää salin päävalkokangasta, mutta sivuseinällä oli yhtä iso valkokangas ja hyvä tykki.

Kytkin sivuseinän tykkiin Apple TV:ni ja sen avulla heijastaa reaaliaikaisesti piirtelyäni yleisölle. Kerrankin valkokangas oli iso ja tykissä valotehoa niin, että piirtely näkyi osallistujille. Valkokangas olisi ehkä tosin voinut sijaita jokusen mittamerkin edempänä, niin eturivikin olisi voinut nähdä kuvitusta, mutta hyvä näinkin. Kaapelittomana heiluin iPadini kanssa vapaasti kuin likat laitumella; ei rajoitteita eikä kahleita.

Pajassa käsiteltiin erilaisia visiomalleja, joista osallistujat saivat äänestää mieleisensä:

Pajan osallistujat saivat myös pohtia konkreettisia tavoiteaihioita:

Kaupunkien ja seutujen elinkeinoasiat ovat kiintoisia piirrettäviä: niissä on paljon palapelin palasia ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toisaalta joka ikinen seutukunta tavoittelee hyvää elämää ja kasvua, joten välillä pohdinnat voivat olla hieman ympäripyöreitä. Työpajoissa on myös monesti vaara, että jonkin intressiryhmän ajatukset tulevat yliedustetuiksi tai jyräävät muut, mutta ainakin tämänpäiväisessä Tampereen pajassa tuntui olevan yhteisen tekemisen vimma. Oli kiva olla mukana taltioimassa ajatuksia. Kiitos, Business Tampere!

Kirjoittaja

Linda Saukko-Rauta

Livekuvittaja ja yrittäjä

Vapaapäivien pilapiirtäjä ja sushirajan takana elelevä keski-ikäinen perheenäiti sekä sudeettipohjalainen, joka ei todellakaan rieku missään pilakuva- tai sarjisskenessä.

Siirry takaisin sivun alkuun