Tulevaisuuden johtaja -koulutuksen livekuvittaminen @Markinst:ssa

Livekuvitus

Liittyy aiheisiin .

Kuva

Kävin livekuvittamassa koko päivän kestävää koulutusta Markkinointi-instituutissa. Tulevaisuuden johtaja -koulutuksessa oli puhujina tulevaisuusmies Pekka Lindroos työ- ja elinkeinoministeriöstä, tutkija, koulutuspäällikkö Leena Jokinen Turun yliopistosta sekä Tuomas Syrjänen Futurice Oy:stä. 

Tässä päivän kuvituksista pieni esimerkkinäyte, josta selviää, että päivän aikana koulutettavat pohtivat mm. robotiikan ja ihmisyyden suhdetta sekä isojen ja pienten firmojen johtamistapoja. Myös ryhmätyhmyyttä työstettiin.