Torstai, 21.9.2017

– You’ve got a hard job, sanoi Godinin Seth jyväskyläläiselle perheenäidille Nordic Business Forumissa

Kuten piirtelybisnestäni seuraavat hyvin tietävät, olen livekuvittanut Nordic Business Forumia vuodesta 2011 lähtien: ensimmäisenä vuonna vähän vahingossa vapaaehtoisena ja siitä eteenpäin pestattuna piirtelijänä.

Ja siellähän minä tänäkin syksynä, jee!

Vuosien varrella tapahtumista on mieleen jäänyt (ainakin) muutama ikimuistoinen hetki:

– kun Sir Richard Bransonin haastattelusta tekemäni piirtely päätyi Virgin-yhtiön blogiin ja sitä kautta jaetuksi ympäri maailmaa (Istuin illalla kotona keittiönpöydän ääressä ja ihmettelin some-jakojen alati kasvavaa määrää silmät pääruokalautasina.)

– kun piirtelin erään suomalaisen puhujan esitystä ja kuvasta oli jostain syystä tulossa hyvin sekava ja Twitter-väki alkoi tsempata minua, kun tajusivat samaa esitystä seuratessaan, että piirtelijällä oli varmasti haasteita (Ja joo: Kuvasta tuli hyvin sekava.)

– kun vuonna 2012 joudun tauoilla sännätä vessaan lypsylle (Kotona oli silloin 3 kk vanha esikoinen. Varsinainen Mother in Business, yeah.)

– kun ensimmäisen kerran näin ihmisten kerääntyvän joukolla piirtelemäni kuvan eteen tauolla ja ottavan siitä kännykällä kuvia (”No nyt tässä on kyllä jotain!” ajattelin.)

– kun piirtelin Arnold Schwarzeneggerin esitystä kotoa käsin live-stream-lähetystä seuraten kaksikuukautinen vauva kantoliinassa ja iPad hyllyn päällä (Mother in Business, osa 2. Onnistui.)

– kun menin Messukeskukseen ja näin kaikki tutut NBF-organisaation tyypit – ja nekin, joiden nimiä en tiennyt, mutta jotka tunsivat minut – ja tuntui siltä, että olen osa tätä juttua ja isossa salissa testattiin bassoa ja huisa fiilis valtasi ytimeni! (Boom!)

Kasuaali kuvittaja

Piirtelen tänäkin vuonna lavan vieressä mustan verhon suojissa tekniikkatilassa, sillä olen jälleen kytkettynä live-streamiin ja piirtämiseni on yksi valittavissa oleva kuvakulma livelähetyksessä. En pääse tai en hakeudu suoraan kontaktiin puhujatähtien kanssa tapahtumassa, mutta puhujat mikitetään samassa tekniikkatilassa ja siellä he odottavat omaa vuoroaan. Viime vuonna tajusin keskittymiseltäni, että Seth Godin hoveroi siinä vieressä ja tsekkaili tekemisiäni. ”Oh, it’s you who’s doing the sketchnotes!” sanoi Godin. Nyökyttelin ja jatkoin Tony Hawkin puheen piirtelyä. ”You’ve got a hard job.” jatkoi Godin. Nyökyttelin (varmaankin vähän umpimielisesti) ja silleen kasuaalisti (Onko se sana? Nyt on.) kättelin Godinia. Tässähän mä, teen työtäni vaan.

Jäi tuokin hetki mieleen. Ja sitten menin kotiin Jyväskylään ja laitoin jalat taas maahan.

Tänäkin vuonna löydät livekuvitukseni tuotokset suoraan Nordic Business Forumin blogista heti esitysten loputtua.

I’ll be doing sketchnoting again for the Nordic Business Forum within roughly a week. You’ll find my sketchnotes directly in the NBForum blog right after the presentations. 

 

 

Kirjoittaja

Linda Saukko-Rauta

Livekuvittaja ja yrittäjä

Vapaapäivien pilapiirtäjä ja sushirajan takana elelevä keski-ikäinen perheenäiti sekä sudeettipohjalainen, joka ei todellakaan rieku missään pilakuva- tai sarjisskenessä.

Siirry takaisin sivun alkuun