Lauantai, 2.2.2019

CMADfi 2019 Viking Gracellä

CMADfi, yhteisömanagereitten itse itselleen järjestämä tapahtuma, keräsi tammikuun lopussa 150 somettamisen, viestinnän, tiedottamisen, sisällöntuotannon, markkinoinnin ja yhteisön hyppyyttämisen ammattilaista Viking Gracelle. Pääjärjestelyistä vastasi Piilotetun aarteen Johanna Janhonen ja kyseessä oli jo 8. kerta, kun moinen tapahtuma järjestettiin. En viime vuonna päässyt paikalle, mutta joinain aiempina vuosina olen ollut vapaaehtoispohjalta livekuvittamassa tapahtumaa. Siihen hommaan lupauduin myös tämän vuoden tapahtumaan.

Päivä oli ohjelmaltaan tiukkatahtinen ja esitykset lyhyitä. Järjestelyt Viking Gracellä sujuivat kuitenkin hyvin: toimivat ja hyvähappiset tilat ja tekniikka, sujuvat ruokailut ja mahdollisuus jutusteluun ovat tärkeä osa mitä tahansa tapahtumaa. Tärkeää tapahtuman kannalta on tietysti myös esitysten laatu. Tänä vuonna yllätyin iloisesti CMADissa: sponsorit olivat ottaneet mukaan asiakkaitaan kertomaan yhteisistä keisseistä ja näin esityksissä oli enemmän konkretiaa aiempiin vuosiin verrattuna. Varttiin saa parhaimmillaan paljon asiaa.

Samuli Salokangas kertoi Viking Linen markkinoinnista ja antoi konkreettisia vinkkejä videoihin liittyen.

Lyhyet esitykset vaikuttavat tietty livekuvittamiseen: kuvista tuli aika pelkistettyjä ja esim. otsikoitten kanssa tuli hieman kiire. Olisi pitänyt valmistella etukäteen enemmän, mutta kiire tuli tämänkin keikan kanssa.

Oli mukavaa huomata, että CMAD-tapahtumasta on tullut ikään kuin yhteinen onnistumisten foorumi yhteisömanagereille: tapahtumassa sai vapaasti iloita onnistumisista, toisilta osallistujilta sai tsemppiä ja onnitteluja ja vain toinen yhteisö- tai somemanageri tietää, miten paljon työtä vaatii vaikkapa ziljoona (about) prosenttia kohonnut seuraajamäärä.

Viime vuoden ehdottomiin some-onnistujiin kuului Verohallinto. Hauskaa ja hyödyllistä someviestintää. Nanna Jussilan esitys livekuvitettuna.

Livekuvittamisen lisäksi pidin itse päivän kuluessa myös esityksen. Aiheena oli tiedon visualisointi ja vartissa ehdin hieman raapaista aihetta livekuvittajan näkökulmasta.

Tein päivän kuluessa myös yleiskuvan tapahtumasta. Kiersin muutaman apukysymyksen avulla osallistujien joukossa ja kirjailin ylös vastauksia. Kun vastaukset alkavat toistaa itseään, tietää, että kuva on valmis.

Miksi tulit CMADiin, mitä on hyvä sisältö v. 2019 tai mitä sanasta “sisältö” tulee mieleen ja mitä opit CMAD-tapahtumasta? Näillä kysymyksillä selvittelin osallistujien yleiskuvaa tapahtumasta.

Yhteisöllisyys on jännä juttu. Vaikka usein tituleeraankin itseäni piirtelijämöröksi, oli kiva huomata, että vuosien varrella olen oppinut tuntemaan varsin paljon väkeä somekanavien syövereistä ja aina löytyy juttukumppani ja jopa halaaja silloin, kun päivä on välillä huono.

Tässä loput livekuvitustuotokset #CMADfi-tapahtumasta, olkaatten hyvät:

Kirjoittaja

Linda Saukko-Rauta

Livekuvittaja ja yrittäjä

Vapaapäivien pilapiirtäjä ja sushirajan takana elelevä keski-ikäinen perheenäiti sekä sudeettipohjalainen, joka ei todellakaan rieku missään pilakuva- tai sarjisskenessä.

Siirry takaisin sivun alkuun