Sunnuntai, 27.10.2019

No miltä nyt tuntuu? Eli valtakunnallisen vuoden yksinyrittäjän kootut fiilikset

Kävi sillä lailla hassusti, että menin voittamaan palkinnon: valtakunnallinen vuoden yksinyrittäjän pysti – ensimmäinen ikinä valtakunnallisten yrittäjäpalkintojen historiassa – ojennettiin käsityöläisen käteeni lauantaina 19.10.2019 valtakunnallisten yrittäjäpäivien iltagaalassa. Miltä nyt tuntuu?

Olin saanut toki tiedon palkinnosta aiemmin eli enää lauantaina palkitseminen ei tullut yllätyksenä. Mutta silloin, kun asiasta minulle kerrottiin, olin äimistynyt: mitä, minäkö? Kyllä vain.

Ekat fiilikset. En tarkoittanut tällä vahinkokopilla pelkästään yrittäjäpalkintoa, vaan oikeastaan koko yrittäjäuraani, sillä vähän vahingossahan minusta piirtelijä tuli.

Joo: ihmetytti

Ihmetytti muutama seikka:

1) Eikö tämmöiset palkinnot yleensä mene joillekin pitkän linjan metsäkoneyrittäjille tai 40-vuotta-samassa-kivijalka-kiinteistössä-erikoisartikkeleita-myyden-yrittäjille?

Sekä B) Ihanko totta minä? Emmehän minä tai yritykseni ikinä koskaan ole mukana missään listauksissa, start-up-veikkojen selkääntaputtajaisissa tai kabinettijuhanien tietämyksessä! Kääk!

Mutta noin vain Redanredan Oy oli ilmoitettu mukaan (kiitos vaan, asian takana olevat, yrittäjien asioiden ajamisen liittyvät tahot!), tekemiseni oli läpäissyt kriteerit ja hupsis-pim, minut palkittiin.

Jaakolle myös

En ollut ainoa, joka palkittiin yksinyrittäjänä, vaan myös JSM Consulting Oy:n Jaakko Marin sai tunnustuksen. Oli hauska tutustua illan tiimellyksessä ja huomata, että vaikka toimimme eri aloilla, meillä oli kuitenkin aivan samanlaisia kokemuksia yrittäjyydestä ja sen haasteista – ja toisaalta myös iloista. Suomessa on yli 180 000 yksinyrittäjää, joten on hieno juttu, että myös meitä palkitaan. Sen tuli moni illan aikana gaalassa kertomaankin. Erityisesti kiiteltiin myös sitä, että luovan alan yksinyrittäjä palkittiin.

Kuva: Aki Loponen, Pictuner Oy

Gaalaan valitsemani pandamekko edusti yksinyrittäjän silmäpusseja ;)

Nytpä olen siis laukannut haastatteluissa, vastaillut tiedusteluihin ja yrittänyt jollain tasolla edistää myös ihan niitä oikeita töitä. Se ”huono” puoli tämmöisestä yksinyrittäjäpalkinnon voittamisesta näet on, että kohta lienee pakko laajentaa toimintaa, että ehtii tehdä kaiken, mitä pitää. Omassa suuntiman määrittelyssä kasvu on kysymysmerkillä, mutta en sulje pois sitä, että pestaisin jossain vaiheessa lisäkäsiä avukseni. Kuten oman elämänsä yrityskehittäjät ympärilläni usein pohtivat ääneen, en voi todellakaan monistaa itseäni ja siten skaalata toimintaa, mutta toki voisin hankkia muita tekijöitä niihin muihin juttuihin, jotka syövät aikaa kalenteristani.

En ole yksin

Ja lopuksi on vielä tietenkin todettava, että vaikka yksinyrittäjänä palkinnon sainkin, en todellakaan ole yksin tässä savotassa. Kiitos siis Lauri, editoijani, joka jaksaa venyä erityisesti marras-joulukuussa ja touko-kesäkuussa, jolloin tekemäni piirrosvideot lävähtävät kummallisilla aikatauluilla editoitaviksi. Kiitos Lakeuden Tilineuvos, joka hoitaa kirjanpitoni ja laskutuksen sekä vastaa tyhmiin kysymyksiini. Ja kyllä: Tilineuvoksen Heidi on siskoni. Kiitos ne muutamat muut toimijat, joiden apua olen saanut kiiresumassa esim. käännöksiin ja graafisiin palveluihin liittyen. Kiitos Jyväskylän Crazy Town, josta löytyy aina vertaistukea – tai joskus jopa kumppani podcastin tekemiseen! Niin ja kiitos Dudet, kun raksasitte minulle huiput nettisivut ja isännöitte niitä! Ja Emmi the valokuvaaja! Krookin Pekkaakin tahdon kiittää. Muistatko, kun puhuttiin Kauppalehdestä?

Erityiskiitos tietenkin herra Raudalle, joka jaksaa joustaa ja hoitaa kodin ja lapset, kun en ole läsnä liihottelemassa. Ja hoitaa kyllä silloinkin, vaikka kotona liihottelisinkin. Meillä on hyvä tiimi.

Supereista superein kiitos lähtee asiakkaille: on tosi, tosi kivaa, että olette löytäneet Redanredanin ja haluatte kynänjälkeäni omiin kanaviinne. Kiitos luottamuksesta. Asiakkaiden joukosta nostan erityisesti esiin Nordic Business Forumin, joka omalla kasvullaan on tuonut minullekin aimo tukun uusia kontakteja ja piirroksistani tietoista yleisöä. Kiitos Hape, Anniina, Jyri ja muu porukka! (Ja Jaatisen Mikko!)

Kuvien tekijä

Luulen, että tähän mennessä kuvani ovat olleet tutumpia kuin niiden tekijä. Veikkaan, että kun yrittäjägaalassa ruutuun lävähti yritykseni nimi Redanredan Oy, harva tiesi, minkä alan yrityksestä on kyse, mutta kun videolla näytettiin paria tekemääni piirroskuvaa, saattoi lamppu syttyä: ”Ai tää on tää, joka tekee näitä!” Joo, minä se olen. Linda vaan.

Kiitos siis Suomen Yrittäjille tästä huomionosoituksesta. Ehkä sen avulla muutaman kuvan tekijäkin sai nimen ja kasvot.

Terv. Linda, valtakunnallinen Vuoden yksinyrittäjä 2019 

Kirjoittaja

Linda Saukko-Rauta

Livekuvittaja ja yrittäjä

Vapaapäivien pilapiirtäjä ja sushirajan takana elelevä keski-ikäinen perheenäiti sekä sudeettipohjalainen, joka ei todellakaan rieku missään pilakuva- tai sarjisskenessä.

Siirry takaisin sivun alkuun