Olen piirtelijä. Semmoinen elämänkaaripiirtelijä. Tämmöisenä viestinnällisten kuvitusten tekijänä saan tehdä piirroksia, jotka koskettavat ihmisten elämää sen eri vaiheissa.
Neuvolassa vanhempi seisoo lapsi sylissään ja katsoo Kohtaa isä – julistetta. Eskaritodistuksen kannessa on piirroskuva. Koulussa lapsi näkee seinällä kuvittamani Miksi opiskella kieliä -julisteen tai Liikkuvan koulun julisteita – ja säntää sitten välitunnille liikkumaan. Kielivalintoja tehdessä voi tsekata piirroskuvasta, miten ne polut nyt oikein menivätkään, jos valitsee A1-kieleksi jonkin muun kuin englannin. MOVE-testien polku hahmottuu kivasti kuvasta.

Yläkoululainen saattaa äikän tunnilla nähdä tekemäni pohojalaasuusaiheisen piirrosvideon, jonka olen spiikannut tiätenkin murtehella. Tänä vuonna toisen asteen loppuvaiheessa opiskeleville jaetaan kuvittamani Startup-käsikirja. Yo-kirjoituksiin valmistautuessa abiryhmä on saattanut tehdä vanhoja yo-tehtäviä, joissa yhtenä vuonna ruotsin kielessä yhden tehtävän aiheena oli eräs piirtelijä ja livekuvittaminen. Suomen sporttaileva nuoriso voi tarkastella kuvittamaani Nuorten leijonien Menestyksen Portaat -julistetta Jääkiekkomuseossa Tampereella. Urheiluopistolla leireilevä tutustuu talon sääntöihin kuvituksen avulla. Ja kun alokas tsekkaa, mitä on tänään lounaaksi, voi hän samalla nähdä piirroksiani. Taas oli kuvittaja tarpeen!

Piirtelijä ja kuvan katselija työelämässä
Korkeakoulussa opiskelija törmää kuvituksiini vaikkapa opinahjonsa strategiakuvituksessa tai gdpr-ohjeissa. Ja työelämässä kuvituksiini vasta törmääkin: piirtelijä on pestattu tekemään kuvamuotoon työpaikan pelisääntöjä, perehdytysmateriaalia, motivaatiopiirroksia uusien työkalujen käyttöönottoon, ohjeita vaikkapa työvaatteiden käsittelyyn, projekti- ja hankekuvituksia ja tietenkin lisää strategiakuvituksia. Saatan olla livekuvittamassa koulutustilaisuudessa tai työpajassa – ja taas mennään eteenpäin. Yrityksen johtoportaaseen päädyttyään kohdehenkilömme osallistuu isoon business-seminaariin, jonka jälkimainingeissa hän saa tarkastella tekemiäni livekuvituksia ja muistella esitysten sisältöjä niiden avulla. Kuvittaja löytyykin LinkedInistä ja kas, siellä on enemmänkin kuvituksia nähtävänä.

Vapaa-ajalla joku saattaa surffailla huolettomasti internetin syövereissä ja näkeekin tekemiäni pilapiirroksia. Tai saattaapa joku mökillä vesiensuojeluasioita miettiessään tarkastella asiaan liittyvää kuvitusta. Matkailija näkee kuvitustani hotellin inforuudulla tai mänttäläisen museon kartoissa. Seurakunnan tapahtumakutsussakin vilahtaa tutunoloinen kädenjälki. Lapsen kanssa päivystyksessä viikonloppuna hoitajan näytön ruudulta näkyy sairaanhoitopiirin strategiakuva. – Onpas siinä paljon tekstiä, mutta varmaan on asiaakin, miettii tyyppimme. Avioeroasioissa hän saa ohjeistusta asianajajalta kuvamuodossa. Kyllä: kuvittaja voi auttaa selventämään tuommoistakin asiaa.

Elämän loppupuolen osalta olen piirrellyt kuvia mm. vanhustutkimukseen liittyen, mutta varsinaiset muut ohjeistuspiirrokset siitä aihepiiristä puuttuvat – vielä. Työnantoja odotellessa 😅




