Jyväskylän yliopistossa tehdään kerrassaan hyvää tutkimusta ja opetusta kielten ja viestinnän saralla. Livekuvitin tällä viikolla etänä S2-seminaarin, jossa esiteltiin käynnissä olevia tutkimushankkeita ja niihin liittyviä S2-alan tutkimuksia.
Akateemisiä esityksiä livekuvittaessa pätee muutama jippo:
- yläpilveä on paljon, joten kiteytystimanttien kaivelu vaatii tavallista tarkempaa kuuntelua, mutta toisaalta vapaampaa suodattamista
- metodologia ja muu siihen liittyvä pohdinta on toissijaista viestin kannalta, tärkeintä on saada napattua ja tallennettua yleiskuva itse aiheesta
- tutkijat ovat itse hyvin syvällä aiheessa – sitä ei pidä pelästyä, sillä ulkopuolisena pystyn näkemään kehikon ja sitä myöden ison kuvan
Olen huomannut aiemminkin, että etenkin kieliin liittyvät esitykset ovat vähän haastavia tiivistettäviä minulle: koska koen, että kaikki kieliin liittyvät asiat ovat kovin tärkeitä, tulee tunne, että en osaa poimia niitä kaikkein tärkeimpiä juttuja kuviin. Niinpä kuvituksesta saattaa tulla varsin runsas.
Aina kun teen alma materilleni livekuvitusta, tulee vähän haikea fiilis: olisi auvoisaa harhailla Seminaarinmäellä ja olla kultivoitunut; että mitä jos sitä lähtisi tekemään tutkimusta, väikkäriä! Tutkisin visuaalisen sanaston muotoutumista ja sen saamia merkityksiä tai vaikka livekuvituksen lisäarvoa ja kokemusta sekä puhujan, livekuvittajan että yleisön näkökulmasta. Tai ehkä pitäisi tutkia osallisuutta livekuvitustilanteessa. Tai tiedonjäsentelyä ja hierarkioita visualisoinnin avulla..! Ja tutkittavaa riittäisi varmaan myös livekuvitustuotosten kulttuurisissa tulkinnoissa, viittauksissa tai asenteissa. Ehkä koko väitöskirjan voisi tehdä livekuvittamalla?
Mutta sitten tulen järkiini ja muistan, että piirtelevänä nurkkamörkönä on ihan ok olla.
Kirjoittaja
Linda Saukko-Rauta
Livekuvittaja ja yrittäjä
Vapaapäivien pilapiirtäjä ja sushirajan takana elelevä keski-ikäinen perheenäiti sekä sudeettipohjalainen, joka ei todellakaan rieku missään pilakuva- tai sarjisskenessä.
