Perjantai, 3.4.2020

Etälivekuvitus – virtuaalityöpajojen ja webinaarien piristäjä

Read this article in English

Linda-livekuvittaja sanoo, notta terve! Täällä kotikonttorissa on oltu ahkeria etäkokoustelu- ja softarintamalla, kun olen viime päivät testaillut etäkoulunpidon lomassa erilaisia teknisiä vaihtoehtoja jo entuudestaan tuttujen työtapojen lisäksi. Kaikki kevään ja kesän livekuvituskeikat peruuntuivat tietenkin ei-niin-yllättävästi vallitsevan tilanteen vuoksi, vaan ei hätää: livekuvittaminen jatkuu edelleen, mutta vain etänä.

Livekuvitus on ollut verkossa jo kauan, nyt olet sinäkin

Olen jo aiemminkin tarjonnut palveluissani etälivekuvitusta. Olen tehnyt visualisointia etänä kotoa käsin tähän saakka oikeastaan kahden tyyppisistä tapahtumista: sekä striimattujen tapahtumien livelähetystä seuraten että kokonaan verkossa järjestettyjen tapahtumien – esim. webinaarien – tueksi. Mutta koska nyt kaikki tapahtumat ovat kokonaan verkossa, mietin, mitä vaihtoehtoja etälivekuvituksen tekniseksi toteutukseksi voi olla, jotta hommaan tulee vielä vähän enemmän ytyä.

Näihin päädyin:

Kolme tapaa järjestää etälivekuvitus verkossa

  1. Puhuja puhuu, osallistujat osallistuvat ja näytöllä näkyy puhujan Powerpoint-setti tai muu havainnollistava materiaali. Livekuvittaja piirtää tahollaan ja jakaa esityksen lopuksi ruutuansa niin, että osallistujat pääsevät näkemään kuvituksen ja kommentoimaan sitä. Homma toimii hyvin, jos esim. webinaarin päätteeksi on kysymysosio. Kuva voi täydentyä isolla ruudulla samaan aikaan, kun etäkokoontujat käsittelevät kysymyksiä.
  2. Työstetään yhdessä kuvitusta niin, että livekuvittajan työskentely jaetaan koko ajan osallistujille ison ruudun välityksellä. Kommentteja viuhuu ja keskustelu elää, mutta livekuvittaja osaa poimia olennaisen kuvaan ja täydentää sitä työskentelyn soljuessa eteenpäin. Tällöin kuvitus on pääosassa ja tukee keskustelua oivallisesti. Sopii esim. työpajan osioksi vallan mainiosti.
  3. Kolmas tapa hyödyntää etälivekuvitusta on toimiva silloin, kun pääosassa halutaan pitää puhujan Powerpoint-esitys (tai vastaava), mutta halutaan kuitenkin tarjota osallistujille mahdollisuus seurata livekuvittajan työskentelyä ja piirtelyprosessia koko esityksen ajan. Tässä variantissa livekuvittaja heijastaa oman iPadinsä ruutua Zoomiin siten, että sen reaaliaikainen kuva näkyykin webcamin tilalla. Eli Zoomissa ei näykään livekuvittajan naama vaan iPadin näyttö. Kukin osallistuja voi halutessaan ”pinnata” eli kiinnittää livekuvittajan naamanäytön aktiiviseksi, jolloin työskentely näkyy isona.

Viimeisessä esimerkissä työkaluna on Zoom, josta minulla on hyviä kokemuksia. Vaihtoehdot 1 ja 2 toimivat tietenkin myös Teamsin avulla.

Mitä etälivekuvitus maksaa?

Teen livekuvitusta kiinteillä hinnoilla:

N. tunnin mittainen webinaari…………………… 900 e + alv

1/2-päiväinen tapahtuma ………………………..1400 e + alv

Koko päivän kestävä tapahtuma ……………… 2600 e + alv

Strategiapajat erillisen hinnaston mukaan.

Puoli päivää esim. klo 9-12.

Koko päivä esim. klo 9-16.

Hintaan sisältyvät käyttöoikeudet syntyneisiin kuvituksiin.

Valmiit kuvat toimitetaan Dropboxin välityksellä sekä png-kuvina että 300-pikselisinä pdf-tiedostoina.

Toivottavasti tämä avasi hieman etälivekuvituksen mahdollisuuksia! Jos kiinnostuit, niin ottaos yhteyksiä. Ja jos etälivekuvitukselle ei ole tarvetta, teen tietenkin entiseen tapaan myös tilauskuvituksia sekä piirrosvideoita. Tilauskuvituksissa minua auttelee tammikuussa pestaamani Réka, jonka kynänjäljen esittely on tulossa myös ihankohtajustiinsa. Nih. Kunhan kiireiltäni ehdin kirjailla.

Terv. Linda
Livekuvittaja ja yrittäjä
Redanredan Oy

Kirjoittaja

Linda Saukko-Rauta

Livekuvittaja ja yrittäjä

Vapaapäivien pilapiirtäjä ja sushirajan takana elelevä keski-ikäinen perheenäiti sekä sudeettipohjalainen, joka ei todellakaan rieku missään pilakuva- tai sarjisskenessä.

Siirry takaisin sivun alkuun