Torstai, 26.9.2013

Jännän äärellä: Sketchnoting at the Nordic Business Forum #NBForum2013

Tällä viikolla livekuvitan esityksiä Nordic Business Forumissa täällä Jyväskylässä. Tämä on minulle kolmas kerta ko. seminaarissa ja tapahtuma on selvästi vuoden kohokohta maailmanluokan puhujineen ja 3300 hengen yleisöineen. Siellä minä sitten istun ja kuuntelen ja tiivistän kuulemani esitykset visuaalisiksi muistiinpanoiksi. Tänä vuonna truuttaan tekemäni kuvat saman tien NBF-blogiin, josta ne saman tien leviävät viraalisti Twitter-kansan välityksellä.

Isoissa tapahtumissa lähellä istuvat ihmiset yleensä kiinnostuvat tekemisistäni ja kyselevät yleensä aina samoja juttuja:

1) Mitä sovellusta käytät?
Piirtelen iPadillä ja käytän Adobe Ideas -sovellusta. Oman pääkoppani lisäksi käytän myös pehmeäpäistä Targus-merkkistä stylus-kynää.

2) Teeksää tätä ihan niinku työksesi?
– Tää on niinku sivubisnes, sillä en ole vielä uskaltautunut täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Toiminimellä piirtelen.

3) Teeksää tätä ihan niinku tässä vaan vai ooksää nähnyt esityksiä etukäteen?
– Muutaman esityksen olen nähnyt etukäteen, mutta yleensä vain kuuntelen ja piirrän reaaliaikaisesti.

Jos haluat nähdä tuotoksiani, kipaisepa NBForum-blogiin tapahtuman nettisivuille. Siellä niitä on.

 

This week I’m doing live sketchnoting at the Nordic Business Forum here in Jyväskylä. This is the third time for me at the event and it clearly is the top event of the year with the world’s best speakers and an audience of 3300 people. So there I sit and listen and sum up the presentations into visual notes. This year I’m placing the sketchnotes directly to NBF blog directly after the presentation. It’s a matter of seconds as the content is viral and swoooosh it gets going as the tweeting people send it away. 

In an event like this I always get curious looks and questions from the people sitting nearby. Here are the top questions:

1) What is the app that you use?
– I use iPad and an app called Adobe Ideas. I also use a soft-tip stylus pen (Targus). The rest comes from my head.

2) Do you do this for a living?
– I still haven’t had the courage to become a full-time entrepreneur but yes, I have a company of my own

3) Do you do it realtime or have you prepared some how?
– I’ve seen a couple of slide shows beforehand but mostly I just listen and draw realtime. 

If you’re interested in seeing what I’ve done , go and see the NBForum Blog at their website

Kirjoittaja

Linda Saukko-Rauta

Livekuvittaja ja yrittäjä

Vapaapäivien pilapiirtäjä ja sushirajan takana elelevä keski-ikäinen perheenäiti sekä sudeettipohjalainen, joka ei todellakaan rieku missään pilakuva- tai sarjisskenessä.

Siirry takaisin sivun alkuun