Vuosi 2019 on ollut annus mirabilis minulle. Ei tässä vuosikymmenessäkään liiemmin moittimista ole: onhan se tuonut minulle kokonaan uuden ammatin ja suunnan. Hengästyttävä vuosi alkaa kuitenkin olla lopuillaan, joten lienee jonkinlaisen katsauksen aika.
Mieleenpainuvin livekuvituskeikka:
Nordic Business Forum – taas. Istuin pitkästä aikaa yleisön joukossa piirtelemässä, joten pääsin hienosti tunnelmaan.
Vuoden yllättävin livekuvituskeikka:
Yhteydenotto eräästä isosta, globaalista norjalaisyrityksestä ja parin päivän strategiakuvitukset Oslon lähellä pienessä merenrantakaupungissa. Kyseisen firman toiminta oli lähtenyt liikkeelle 1800-luvulla purjelaivoilla ja heillä oli oma merenkulkumuseokin. Olivat kuulemma löytäneet minut googlettelemalla.
Järisyttävin puhe-esitys:
Joko mestarillinen Carla Harris -show Nordic Business Forumissa (kylmiä väreitä!) tai sitten äänibrändääjä Lauri Domnickin esitys Retoriikan kesäkoulussa.
Paras väliaikanumero seminaarissa:
Just nyt ei tule mitään originelliä mieleen.
Vuoden juontaja:
Juuri se juontaja, joka muisti spiikata livekuvitustuotokset sisään niin, että paikalla ollut yleisökin ne näki.
Parhaimmat seminaarieväät:
Pohjois-Karjalan Osuuskaupan 100-vuotisjuhlaseminaarin karjalainen pitopöytä. Olipahan eväät!
Vuoden raskain reissu:
CMAD-laivaseminaari. Sain yöllä juuri ennen tapahtumaa tietää mummani kuolleen. Livekuvitin, mutta aivoni eivät olleet mukana eivätkä silmäni olleet punaiset ainoastaan valvomisesta.
Eniten piirtämäni asiat vuonna 2019:
Erilaiset sähkötolpat, talot, lapset ja ilmastomuutos.
Vuoden uusi kokeilu
Podcast Marun kanssa. Oli huippua. Ensi vuonna on tarkoitus jatkaa.
Vuoden mahdollistaja:
Koti-insinööri eli herra Rauta. Niin ja kunnallinen varhaiskasvatus sekä perusopetus. Hyvä on liehua ja riehua työn äärellä, kun toiset hoitavat tosihommat. Kiitos Jyväskylä!
Vuoden loma:
7 viikon kesäloma. Oli ihan hyvä juttu.
Vuoden moka:
Kaikki tämä kiire, joka on alkanut näkyä asiakkaillekin valuvien deadlinejen muodossa. Anteeksi. Siihen liittyen…
Vuoden päätös:
Päätin ottaa toisen piirtäjän Redanredan Oy:n palkkalistoille. Tästä lisää ensi vuonna.
Vuoden omakehu:
Hyvin mä vedän.
Vuoden moite:
Nukkuisit kunnolla ja liikkuisit enemmän, akka.
Lupaus vuodelle 2020:
Aion nukkua paremmin ja liikkua edes vähän enemmän.
Vuoden paras juttu:
Olisikohan se Suomen yrittäjiltä saatu Valtakunnallisen vuoden yksinyrittäjän palkinto sekä kutsu Linnan juhliin? Ei kai tässä nyt muuta vaihtoehtoa ole.
Vuosi numeroina:
- 252 livekuvitettua puheenvuoroa
- 35 visualisoitua strategiaa
- 47 matkapäivää
- 12 piirrosvideota
- 1 yksinyrittäjäpalkinto
- 10 lehtihaastattelua
Tiedän tehneeni töitä, joten otan joululoman ilolla vastaan. Näin ollen minut tapaa piirtelemästä taas loppiaisen jälkeen siellä, täällä ja tuolla (ja ennen kaikkea kotikonttorissa), mutta sitä ennen: hyvää joulua ja mukavaa vuodenvaihdetta jokahittellen. Isot kiitokset asiakkaille. Kivaa, että tänäkin vuonna tuli uusia asiakkaita ja kivaa, että entisetkin tilasivat kuvituksia ja livekuvitusta! Kiitokset myös yhteistyökumppaneilleni. Vaikka olen yksinyrittäjä, en ole yksin.
Teistä en tiedä, mutta minusta tuntuu, että pukki kävi täällä Jyväskylässä jo aiemmin tänä syksynä. Yritän ensi vuonnakin jatkaa vähintään yhtä kilttiä menoa.
T: Linda, Redanredan-puuhatonttu, joka oli tokaluokan joulunäytelmässä Joulukiire (- en siis Joulurauha)
P.S. Joululahjoituksen tein Jyväskylän Hope Ry:lle. Jospa sitten vaikka ensi vuonna piirrän hienoja joulukortteja ja lähettelen niitä ympäriinsä. Nyt en siihen kyennyt. Nyt vain lähettelen hyvää mieltä ja iloa ja valoa ja sen semmoista. – Pim, noin!