Livekuvitin pari Talous ja nuoret TATin järjestämää dialogitilaisuutta nuorten työelämätoiveista. Kyse oli taustakeskusteluista, joilla luodaan pohjaa ensi syksyn isompaan tilaisuuteen. Ennakkotilaisuudet vedettiin Erätauko-keskustelumenetelmällä , jossa eritaustaiset ihmiset tuodaan yhteen keskustelemaan asioista rakentavasti ja tasavertaisesti.
Keskustelun pohjaksi fasilitaattori Annina Laaksonen esitteli Nuorten tulevaisuusraportin, jonka jälkeen osallistujat saivat ensin pariporista. Sitten palattiin yhteen käymään läpi ja täydentämään huomioita yhteisesti.
Pääosassa keskustelu
Tämmöistä dialogitilaisuutta livekuvitettaessa pääosassa on tietenkin keskustelu sisältöineen. Tarkoitus ei ole kirjata sanatarkasti kuka sanoi ja mitä, vaan tärkeintä on, että keskustelun yleissisältö tärkeine pointteineen tulee piirrokseen mukaan. Livekuvitus tukee hyvin tämmöistä dialogitilaisuutta, sillä se tuo keskusteluun konkretiaa ja nivoo yhteen keskustelun pääpointit, johdattaa ja tekee näkyväksi sen, mitä on sanottu ja mitä on sanomatta.
Huomasin itse livekuvittavani dialogitilaisuutta ehkä vähän neutraalimmin kuin yleensä: en halunnut ottaa kantaa suuntaan tai toiseen, joten väänsin sarkasminappulaa vähän vaimeammalle kuin yleensä. Livekuvittajalla on yleisesti ottaen valta nostaa tai olla nostamatta joitain kommentteja mukaan kuvaan. Hiljaisten äänet voidaan saada kuulumaan kuvassa kovempaa ja toisaalta mielipiteitänsä vahvasti ja kovaäänisesti argumentoivien kommentit voi hioa kokonaisuuteen sopivaksi. Pääasia tietenkin on, että keskustelijat tunnistavat tilaisuuden päätteeksi kuvasta oman, yhteisen keskustelunsa.
Tässä Erätauko-keskustelujen livekuvitustuotokset:
Kirjoitti (ja piirteli)
Linda Saukko-Rauta,
Livekuvittaja ja yrittäjä
(joka ei vielä ysiluokalla tiennyt, mitä haluaa ryhtyä tekemään isona)