Maanantai, 15.8.2022

Hybriditilaisuuksien livekuvittaminen

Kaikki tilaisuudet ovat tätä nykyä hybriditilaisuuksia, jos eivät ole kokonaan verkossa ja etänä. Tämä on oma kokemukseni vuoden 2022 tapahtumakentältä, jossa saatetaan buukata livekuvittaja lähitapahtumaan, mutta paikan päällä huomaankin, että myös etänä on yleisöä tai ainakin Mikko, Tiina ja ehkä Juha, jolla on nuhaa. (Mutta Juhasta ei tiedä, sillä hänellä on kamera kiinni eikä hänen mikrofoninsa toimi.)

Ja huomaan myös sen, että minä olisin voinut livekuvittaa etänä ja se olisikin ollut näppärämpää niin ja silloin myös etäosallistujat pääsisivät paremmin näkemään livekuvitusta.

Olenkin ryhtynyt kantamaan keikkarepussani iPadin lisäksi myös läppäriä, jotta kaikenlainen etäyhteyksien virittely ja tapahtuman Teams-virtoihin kytkeytyminen onnistuisi jouhevasti. Vanhan maailman aikaan livekuvituskeikan saattoi heittää pelkästään iPadin ja adapterin avulla.

Teamsit ja striimit

Kuten olemme oppineet, etätapahtumia on karkean jaon mukaan kahdenlaisia: niitä, joissa seurataan striimilähetystä nettisivun tai YouTuben kautta ja niitä, joissa kaikki osallistujat ovat yhteisessä etätyötilassa kuuntelemassa esityksiä ja keskustelemassa niistä – siis esim. Teamsissä. Striimilähetyksissäkin puhujien ja muiden esiintyjien taustakanava on usein Teams, joten jos haluan jakaa etälivekuvituskuvaa reaaliaikaisesti oman webcam-kuvani tilalla, läppäri on oltava mukana. Kotikonttorissa tämä onnistuu tietenkin jouhevasti – on koneet ja piuhat ja systeemit valmiina – mutta seminaarisaleissa homma vaatii hieman viritystä, jos halutaan saada livekuvitus näkymään sekä etäilijöille että paikalla oleville.

Kotikonttorissa on piuhat ja systeemit ja tarpeeksi virtaa ja homma toimii.

Hybriditilaisuuden etälivekuvittaminen onnistuu kuitenkin jouhevasti, jos livekuvittajalla on paikan päällä oma tykki + valkokangas/screen – ja tietenkin sillä edellytyksellä, että livekuvittajalle on kerrottu ennakkoon, että kyse on hybiriditilaisuudesta ja että livekuvituksen toivotaan näkyvän sekä etänä että paikan päällä! Näin voin varautua teknisesti ja osallistua omalla läppärilläni etäilyyn ja samalla jakaa omaa iPad-ruutuani reaaliaikaisesti – ja samalla heijastaa työskentelyäni paikalla olevien nähtäväksi.

Jos kyse on isommasta tuotannosta, striimatusta lähetyksestä, ja olen studiossa vempeleineni, on tapahtumatekniikka yleensä järjestänyt hdmi-piuhan pään, jonne voin iPadeineni kytkeytyä ja josta kuva jaetaan sekä paikalla olevin tykkeihin että etälinjoille.

Hybriditilaisuus ja livekuvittaminen tiivistetysti

Näin homma saadaan toimimaan:

  • kerro livekuvittajalle, että kyseessä on hybriditapahtuma ja miettikää yhdessä, työskenteleekö livekuvittaja etänä vai paikan päällä
  • jaa hybriditapahtuman linkit livekuvittajalle (osallistuminen, työskentely, materiaalit)
  • jos haluat, että livekuvitus näkyy sekä etäilijöille että paikan päällä oleville, järjestä paikan päälle oma tykki ja valkokangas tai muu näyttö livekuvittajalle tai pyydä livekuvittajaa ottamaan oma tykki ja matkavalkokangas mukaan
  • jos kyseessä on isompi tapahtumatuotanto striimilähetyksineen, infoa tekniikkaa, että ai niin, sitten meillä on tämmöinen livekuvittajakin, jonka iPad pitäisi saada yhdeksi lähteeksi lähetykseen (- tekniikka voi sitten olla tarvittaessa yhteydessä livekuvittajaan)
  • varaudu kaikkeen ja pidä ainakin muutama jatkojohto tai vara-hdmi-piuha tai aktiivinen it-tukihenkilö käsillä

Vinkit kirjoitteli
Linda Saukko-Rauta,
Livekuvittaja ja yrittäjä
Redanredan Oy

Livekuvitusjärjestelyjä seminaarisalissa, jossa kuva näkyvissä paikalla oleville tykin avulla ja etäiliöille läppärin välityksellä.

 

Tapahtumajärjestäjän tekniikkaa, jonka avulla tekivät livekuvittajalle homman helpoksi: nappi 1, kuva näkyy ja nappi 2, kuvan sijasta näkyvissä logo. Kotikonttorissa sama hoituu monikamerasoftan avulla.

Kirjoittaja

Linda Saukko-Rauta

Livekuvittaja ja yrittäjä

Vapaapäivien pilapiirtäjä ja sushirajan takana elelevä keski-ikäinen perheenäiti sekä sudeettipohjalainen, joka ei todellakaan rieku missään pilakuva- tai sarjisskenessä.

Siirry takaisin sivun alkuun